Vatasten sukuseuran 8. sukutapaaminen ja -kokous pidettiin tällä kertaa Pohjois-Karjalassa Kolilla 13. syyskuuta 2025. Varsinaisen sukukokouksen ohessa oli mahdollisuus tavata muita sukulaisia, sukututkijoita ja paikalla on nähtävillä sukuun liittyviä valokuvia, lehtileikkeitä, kirjoja ym. materiaalia. Sukuseuran puheenjohtajana jatkaa Anneli Saarinen.
Kolilla13.9.2025 pidetyn sukukokouksen päätöksen mukaisesti jäsenmaksut vuosille 2026 ja 2027 säilyvät entisen suuruisena. Jäsenmaksu on 20 € jäseneltä/vuosi, lisäksi jäseneksi tulevalta, samassa taloudessa asuvalta perheenjäseneltä 5 €/vuosi. Jäsenmaksun voi maksaa samalla kertaa myös kahdelta vuodelta (vuosijäsenmaksu x 2) tai 10:lle vuodelle (vuosijäsenmaksu x 10).











