Rakas Helsinki on ollut kotipaikkani 43 viime vuotta, joskin lapsuuteni ja nuoruuteni elinpiiriä oli pääasiassa Liperin leipäpitäjä. Pohjois-Karjala pysyy hyvin hyppysissä ja lämpimänä sydämessä Tuupovaarassa sijaitsevan kesämökin ansiosta.
Koulutukseltani olen valtiotieteen maisteri Helsingin yliopistosta. Lisäksi minulla on humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (yleinen historia) silloisesta Joensuun korkeakoulusta (nyk. Itä-Suomen yliopisto). Tiedonjanoni ei näköjään ole hävinnyt ikääntyessäni mihinkään, sillä neljä viime vuotta olen opiskellut yliopistossa taiteiden tutkimuksen eri oppiaineita kuten taidehistoriaa, musiikkitiedettä ja teatteritiedettä sekä kulttuurien tutkimuksen puolelta arkeologiaa. Kaikkien näiden aineiden suoritetut kurssit tukevat monikymmenvuotisia harrastuksiani ja syventävät tietämystä niistä, sillä monesti minut löytää teattereiden katsomoista, konserttisaleista tai taidemuseoista ja -gallerioista.
Neljänkymmenen vuoden työurani tein aikakaus- ja asiakasmedia-alalla työskennellen muun muassa julkaisujohtajana, luovana johtajana, kustannusjohtajana ja päätoimittajana. Kirjastoista saattaa hyvällä tuurilla löytää kirjoittamani kirjat Suurten tunteiden joulu (Tammi, 2017) ja Iloista pääsiäistä! (Tammi, 2018).
Perheeseeni kuuluu aviomieheni Timo Huttunen ja aikuinen poikamme Iiro puolisoineen sekä kaksi kissaa, joista toinen on kuin onkin Tuupovaaran Vatasia sekin.
Toivottavasti kokemuksestani ja osaamisestani on hyötyä ja käyttöä myös sukuseuran hallituksessa, minkä toimintaa odotan innolla ja kiinnostuneena. Isona haasteena koen sen, kuinka itseäni nuorempia sukupolvia saataisiin motivoitua mukaan toimintaan ja edes ohikiitävän häivähdyksen verran kiinnostuneiksi suvun asioista. Mitkä siis ovat ne tavat ja keinot sukuseuran toiminnassa, joilla tämä temppu tehdään? Joka tapauksessa elävä (kirjaimellisestikin) sukuseura kuulostaa aina hyvältä.